
Pekka Tammela
Partner
pekka.tammela@pjmaa.fi
+358 40 503 9009
Pekka on yli kymmenen vuoden ajan toiminut päätoimisesti niin kotimaisten kuin ulkomaisten yrityskauppojen parissa mm. Panostaja Oyj:n ja Solteq Oyj:n talousjohtajana. Lisäksi hän toimii hallitusammattilaisena pörssi- sekä pk-yhtiöissä. Nykyisessä roolissaan hän on ollut mukana useissa sijoittajien yhteishankkeissa, joissa on kerätty kanssasijoittajia listaamattomiin yrityksiin tai kiinteistöhankkeisiin.

Teemu Kumpulainen
Partner
+358 44 577 0522
teemu.kumpulainen@pjmaa.fi
Teemu on kokenut yrityskauppias ja pk-yritysten liiketoiminnan kehittäjä, joka on viimeisten vuosien aikana ollut mukana lukuisissa yrityskauppahankkeissa. Yritysjärjestelyiden lisäksi Teemu on kerryttänyt osaamistaan viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana lukuisten eri toimialojen kasvu- ja kehittämishankkeista. Teemu on vuosittain mukana yli kymmenessä yritysjärjestelyissä välillä myyjän neuvonantajana ja välillä ostajapuolta avustamassa. Yritysten omistusjärjestelyiden lisäksi Teemu on ollut projektiluontoisesti kehittämässä useiden kotimaisten pk-yrityksen liiketoimintoja mm. strategian, talouden ja rahoituksen tai myynnin näkökulmasta toimien aikaisemmin mm. vastuuasiantuntijana ELY-keskuksen Yritysten Kehittämispalveluissa.
Ennen PJ Maa Partnersille tulemista Teemu on työskennellyt monipuolisesti erilaisissa liiketoiminnan kehittämisen ja yritysrahoituksen tehtävissä. Lisäksi Teemu on toiminut mm. vastuullisena kouluttajana erilaisissa yritysvalmennus- ja yrittäjäkoulutusprojekteissa pk-yritysten avainhenkilöiden kehittämiseen liittyen sekä pk-yrittäjien ja toimivan johdon henkilökohtaisena tutorina. Koulutukseltaan Teemu on tuotantotalouden diplomi-insinööri. Sivutoimisesti Teemu on mukana valikoitujen pk-yritysten hallituksissa ja hallitustyöskentelyyn liittyen suorittanut myös Hyväksytty Hallituksen Jäsen -tutkinnon (HHJ).

Petri Antila
Partner
+358 40 715 0459
petri.antila@pjmaa.fi
Petri on keskittynyt yritysjärjestelyihin ja pääomasijoituksiin. Hänellä on laaja-alainen kokemus yritysjärjestelyistä niin perinteisillä kuin uusilla toimialoillakin. Hän on toiminut pääomasijoittajan roolissa, minkä kautta hänellä on syvällinen näkemys pääomasijoitustoiminnan toimintamalleista.
Ennen PJ Maa Partnersiin siirtymistään hän toimi Oricopa Oy:n toimitusjohtajana ja omistajana. Petri toimii myös hallitusten puheenjohtajana ja/tai jäsenenä useammassa pirkanmaalaisessa pk-yrityksessä. Petri on suorittanut Hyväksytty Hallituksen Jäsen -tutkinnon (HHJ).

Arttu Urkko
Partner
+358 40 520 3962
arttu.urkko@pjmaa.fi
Arttu on ollut mukana useissa yritysjärjestelyhankkeissa sekä myyjän että ostajan neuvonantajana, jonka lisäksi hän on ollut toteuttamassa rahoituskierroksia ja -järjestelyitä. Ennen PJ Maan Partneriksi nimittämistä Arttu ehti toimia yhtiössä sekä M&A Managerin että Analyytikon tehtävissä. Hänen vahvuuksiinsa kuuluvat hinnan määrityksen konsultointi, rahoituksen rakenteen suunnittelu ja toteutus, osto- ja myyntistrategian luominen sekä järjestelyjen kokonaisvaltainen koordinointi. Artulla on vahva osaaminen myös kansainvälisistä yritysjärjestelyistä.
Aiemmin Arttu on työskennellyt muun muassa suuren finanssikonsernin palveluksessa toteuttamassa useita pk-yritysten rahoitushankkeita. Lisäksi hänellä on kokemusta laaja-alaisesti erilaisista talous- ja rahoitusalan tehtävistä. Koulutukseltaan Arttu on kauppatieteiden maisteri pääaineinaan rahoitus ja laskentatoimi.

Laura Saukkola
M&A Manager
+358 40 842 2123
laura.saukkola@pjmaa.fi
Laura toimii PJ Maalla M&A Managerina. Laura kuuluu merkittävänä tekijänä PJ Maan yritysjärjestelyitä ja omistajanvaihdoksia hoitavaan asiantuntijaorganisaatioon. Lauran laaja ja monipuolinen ymmärrys erilaisten järjestelyiden toteuttamisesta ja niihin liittyvistä eri vaiheista tekee Lauran kanssa asioimisesta erityisen mielekästä. Erityisenä omistusjärjestelyihin liittyvänä osaamisalueena Lauralla on sukupolvenvaihdokset ja niihin liittyvä verotus.
Laura on ehtinyt olemaan mukana toteuttamassa lukuisia yritysjärjestelyitä niin myyjän kuin ostajankin puolella. Lisäksi Laura on ollut mukana useissa rahoitusjärjestelyissä sekä konsultointihankkeissa, joissa asiakkaiden kanssa on laitettu yritystä myyntikuntoon tai autettu integroimaan liiketoimintoja toisiinsa. Omistajanvaihdoksen valmistautumisen avustamiseen Lauralla on erinomaiset valmiudet. Koulutukseltaan Laura on kauppatieteiden maisteri pääaineenaan yritysjuridiikka ja vero-oikeus. Aikaisempaa kokemusta Lauralta löytyy muun muassa pankkialalta.

Aleksi Ojanen
M&A Manager
+358 40 761 9001
aleksi.ojanen@pjmaa.fi
Aleksi toimii PJ Maalla M&A Managerina. Aleksi kuuluu merkittävänä tekijänä PJ Maan yritysjärjestelyitä ja omistajanvaihdoksia hoitavaan asiantuntijaorganisaatioon. Aleksilla on erittäin vahva analyyttinen ote kaikkeen tekemiseen. Aleksin kattava osaaminen yrityksen talouteen ja rahoitukseen liittyvistä osa-alueista on voimavara, jota yrityksen projekteissa hyödynnetään erittäin laajasti. Muun yritysjärjestelyihin liittyvän tekemisen lisäksi Aleksi vastaa PJ Maalla yritysten arvonmääritystoimeksiannoista ja arvonmääritysprosessista.
Aleksi on työuransa aikana osallistunut useisiin erilaisiin yritysjärjestely- ja rahoitushankkeisiin sekä hankkeen vetäjänä että osana muuta asiantuntijatiimiä. Yritysjärjestelyprosesseihin liittyvien due diligence -prosessien hallinnoinnissa Aleksi on poikkeuksellisen pätevä. Aleksilla on monipuolista aikaisempaa työkokemusta muun muassa varainhoidon ja sijoittamisen tehtävistä pankkimaailmasta. Koulutukseltaan Aleksi on kauppatieteiden maisteri pääaineenaan yrityksen laskentatoimi.

Jukka Lemponen
M&A Specialist
+358 40 413 1006
jukka.lemponen@pjmaa.fi
Jukka toimii PJ Maalla M&A Specialistina. Jukka on ollut mukana PJ Maan yrityskauppatiimeissä toista vuotta ja saanut hankkeiden kautta erinomaisen otannan siitä, mitä kaikkea yrityskaupat ja omistajanvaihdokset pitävät sisällään. Jukka on ollut mukana toteuttamassa useita erilaisia yritysjärjestely- ja rahoitushankkeita niin myyjän kuin ostajankin puolella. Jukka on toiminut hankkeissa myös päävastuullisena asiantuntijana.
Yleisten yrityskauppahankkeiden lisäksi Jukka on toteuttanut lukuisia yritysten arvonmäärityksiä ja osallistunut erilaisiin yhtiöiden konsultointihankkeisiin, joissa kohdeyhtiön myytävyyttä on analysoitu tai liiketoimintaa laitettu myytävämpään kuntoon. Jukan aikaisempi työkokemus koostuu pankkialalta useista eri tehtävistä yritys- ja henkilöasiakkaiden rahoituksen parista. Jukka on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri pääaineenaan tietojärjestelmätiede.

Sami Isopahkala
Senior Advisor
+358 45 619 4898
sami.isopahkala@pjmaa.fi
Sami on tehnyt yli kahdenkymmenen vuoden uran teollisuuden ja palveluliiketoiminnan johtotehtävissä talous-, kehitys- ja tuotantojohtajana. Tämän lisäksi Sami on ollut kehittämässä useiden kotimaisten pk- ja suuryritysten liiketoimintoja liikkeenjohdon konsulttina sekä interim-johtajana. Sami on kokenut liiketoiminnankehittäjä, joka on ollut mukana useissa yrityskauppahankkeissa joko ostajana tai myyjänä. Koulutukseltaan Sami on MBA.

Janne Silvennoinen
Senior Advisor
+358 40 073 4422
janne.silvennoinen@pjmaa.fi
Jannella on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus teollisuuden ja kaupan johtotehtävistä toimitusjohtajana ja operatiivisessa toiminnassa. Hallituskokemusta on sekä kotimaasta että kansainvälisestä ympäristöstä. Kymmenistä yrityskauppahankkeista Jannelle on kertynyt kokemusta monipuolisesti sekä ostajana että liiketoiminnan jatkokehittäjänä. Koulutukseltaan Janne on tuotantotalouden DI, lisäksi Janne on suorittanut Hyväksytty Hallituksen Jäsen -tutkinnon (HHJ).

Ilkka Kaikuvuo
Senior Advisor
+358 40 524 8960
Ilkka.kaikuvuo@pjmaa.fi
Ilkka on kokenut kasvun ja liiketoiminnan osaaja, joka on ollut mukana lukuisten kasvuyritysten kasvua tukemassa, rahoitusjärjestelyissä, hallitustyössä ja yritysjärjestelyissä. Ilkan erikoisalaa ovat erityisesti SaaS- ja ICT-yritykset.
Aiemmin Ilkka on ollut perustamassa useampia kasvuyrityksiä, joista tunnetumpia ovat Surveypal ja Framery. Lisäksi Ilkka on toiminut ja toimii edelleen neuvonantajana lukuisissa yrityksissä. Ilkka on hallitusammattilainen, joka valittiin vuoden 2021 nuoreksi hallitustekijäksi. Hän on suorittanut Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssin (HHJ) ja on Hallituspartnerien jäsen.

Mira Sohlman
Senior Advisor
+358 40 8444 323
mira.sohlman@pjmaa.fi
Mira on kokenut liiketoiminnan kehittäjä, suunnan kirkastaja ja muutoksen tekijä. 20 vuoden kokemus pk-yritysten kehittämisessä ja ohjelmistoalan liiketoimintojen johtamisessa on Miran keskeinen voimavara hänen auttaessaan yrityksiä saavuttamaan kasvutavoitteensa ja optimoimaan askeleensa muutoshetkissään.
Miran vahvuus on paitsi nähdä kirkkaasti liiketoimintakokonaisuudet myös kyvykkyys havainnoida menestyksen pullonkauloja ja mahdollisuuksia, analysoida ja kehittää monipuolisesti eri prosesseja ja toimintoja sekä hahmottaa digitalisaation mahdollisuuksia eri osa-alueilla. Työssään Mira yhdistää konsultointia, valmentamista ja ideointia siihen, että käärii hihat ja tarttuu toimeen. Strategiatyö ja sen facilitointi on Miralle tuttua. Mira toimii myös hallituksissa ja on suorittanut Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -tutkinnon.
Muut kuin yritysjärjestelyitä tukevat liiketoiminnan kehittämispalvelut, kuten muutoskonsultoinnin ja vuokrajohtamisen palvelut, Mira tarjoaa yrityksensä Co-Leader Oy kautta.

Marjo Helin
Advisor
+358 50 586 7616
marjo.helin@pjmaa.fi
Marjo on toiminut pitkään yritystoimintaan liittyvissä johdon konsultoinnin tehtävissä keskittyen erityisesti arvonlisäverotukseen sekä elinkeino- ja tuloverotuksen erityisalueeseen sekä yritysjärjestelyihin liittyviin konsultointeihin. Lisäksi hän on toiminut useita vuosia taloushallintopalveluita tuottavien yhtiöiden johtotehtävissä. Marjo on ollut mukana useissa yhtiöiden toiminnan uudelleenorganisointiin liittyvissä toimeksiannoissa. Tarkasteluissa on keskitytty selvittämään toiminnan muutoksen vaikutuksia yhtiön hallintoon ja talouteen sekä kartoittamaan muutoksista aiheutuneet veroseuraamukset. Konsultointitehtävien ohella Marjo toimii myös kouluttajana erityisalueenaan arvonlisäverotus.