501.fi siirtyy uudelle omistajalle – toiminta jatkuu ja katse on vahvasti tulevaisuudessa

PJ Maa oli mukana avustamassa järjestelyssä, jossa suomalainen darts-verkkokauppa 501.fi siirtyy uudelle omistajalle liiketoimintakaupalla. Uutena yrittäjänä aloittaa Janne Tapola yhtiönsä Gouma Oy kautta.

501.fi liiketoiminta, verkkokauppa ja asiakaspalvelu jatkavat toimintaansa normaalisti. Asiakkaille muutos näkyy ennen kaikkea siinä, että 501.fi saa uuden yrittäjän ja uudenlaista vauhtia liiketoiminnan kehittämiseen.

501.fi on vuosien aikana rakentanut vahvan aseman suomalaisessa darts-yhteisössä tarjoamalla laajan valikoiman darts-tuotteita harrastajille ja kilpapelaajille. Verkkokaupasta löytyy muun muassa tikkoja, dartstauluja, sulkia, varsia ja muita darts-tarvikkeita useilta alan tunnetuilta valmistajilta.

”501.fi tarina jatkuu, ja olen innoissani siitä, että liiketoiminta päätyi hyviin käsiin. Itselleni oli tärkeää, että 501.fi tarina jatkuu osana suomalaista darts-yhteisölle. Nyt ei vain aika enää riittänyt tähän, kun pöydällä on muitakin bisneksiä”, kommentoi 501.fi yrittäjän paikalta väistyvä Aku Kaukoluoto.

Uuden omistajan tavoitteena on panostaa erityisesti asiakaskokemukseen, valikoimaan, nopeaan palveluun ja darts-harrastuksen kasvattamiseen Suomessa.

Asiakkaille tärkeä viesti on, että 501.fi jatkaa tutulla nimellä ja verkkokauppa palvelee normaalisti. Myös olemassa olevat tilaukset, asiakaspalvelu ja muut käytännön asiat hoidetaan normaalisti.

”Haluamme olla enemmän kuin pelkkä verkkokauppa. Tavoitteemme on rakentaa 501.fiä entistä vahvempi ja näkyvämpi osa suomalaista dartsia – paikka, josta niin aloittelija kuin kokenut kilpapelaajakin löytää tarvitsemansa”, uusi yrittäjä Janne Tapola totetaa.

Uusi omistaja haluaa kiittää 501.fi nykyisiä ja entisiä asiakkaita, yhteistyökumppaneita sekä koko darts-yhteisöä tähänastisesta luottamuksesta.

Lisätietoja:

Janne Tapola
040 512 2767
Janne.tapola@gouma.fi

Aku Kaukoluoto
041 314 4304

Lue myös

Geia Groupiin kuuluva Topfoods ostaa Oy Delice Plus Ab:n

26.8.2026

Männistö Oy Metallituote ostaa Joukan puristeliiketoiminnan

29.6.2026

Suomen Teknohaus osaksi Auroora Yhtiöitä

29.6.2026

Ota yhteyttä

040 503 9009 (Pekka, HPJ)
044 577 0522 (Teemu, TJ)

yhteydenotto@pjmaa.fi

"*" näyttää pakolliset kentät

Haluan lisätietoa:
Ota yhteyttä