PJ Maa Partners oli mukana avustamassa kaupassa, jossa talotekniikkakonserni QMG on ostanut Lämpöjokeri Oy:n osakekannan. Lämpöjokeri on lämpöpumppuosaamisen ja uusiutuvan energian ratkaisujen kokenut toimittaja Lahdessa ja Päijät-Hämeessä. Lämpöjokeri on pian 20 vuotta toiminut perheyritys, joka on vuodesta 2008 lähtien keskittynyt lämpöpumppujen asennuksiin ja kunnossapitoon. Yhtiö työllistää tällä hetkellä suoraan 10 ammattilaista sekä kiinteän kumppaniverkoston kautta 5 henkilöä lisää. Lämpöjokerin liikevaihto oli syyskuussa 2022 päättyneellä tilikaudella 2,4 miljoonaa euroa.
Lämpöjokeri liittyy QMG-konserniin yrityskaupalla, joka ei vaikuta henkilöstön asemaan tai asiakassopimuksiin. Lämpöjokeri jatkaa kasvavaa toimintaansa omalla nimellään ja nykyisellä organisaatiolla. Toimitusjohtaja Jussi Heimonen tulee osakkaaksi QMG:n emoyhtiöön Nimlakseen, jolla on Suomessa ja Ruotsissa jo yli 200 henkilöomistajaa.
– Tunnistamme uusiutuvaan energiaan liittyvät kasvutarpeet, ja mitä se tarkoittaa kiinteistönomistajille. Siksi kasvatamme johdonmukaisesti palveluitamme lämpöpumpuissa, aurinkosähkössä ja energiatehokkuudessa. Lämpöjokeri tuo tähän palapeliin hienon lisäyksen Päijät-Hämeen alueella, kertoo QMG:n Väli-Suomen aluejohtaja Mikko Sahikallio.
– Lämpöpumppuliiketoimintaa vauhdittavat sekä energiakriisi että valtion tukipäätökset öljylämmityksestä luopumiselle. Ilmalämpöpumput ja maalämpöpumput vastaavat monella tavalla tämän päivän arvoihin, ja meillä se näkyy myynnin kasvuna, Lämpöjokerin toimitusjohtaja Jussi Heimonen toteaa.
– Päätös yrityskaupasta oli luonteva, sillä QMG:n paikallista yrittämistä arvostava malli miellyttää meitä. Saamme konsernista tukea suunnitteluun ja järjestelmiin, ja pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistäkin parempaa palvelua kumppaniverkostomme kanssa, Heimonen kertoo.
Lisätietoja:
Mikko Sahikallio, QMG-konserni, Väli-Suomen aluejohtaja ja Mikenti Oy:n toimitusjohtaja, 050 477 0707, mikko.sahikallio@qmg.fi
Jussi Heimonen, Lämpöjokeri Oy, toimitusjohtaja, 010 201 0874, jussi@lampojokeri.fi