PJ Maa neuvonantajana kylmäalan yritysjärjestelyssä

MV-Jäähdytys Oy:n kasvutarina saa jatkoa, kun yhtiö yhdistää voimansa TH-Line Oy:n kanssa. Yhdessä yhtiöt hakevat vahvaa kasvua valtakunnallisesti. Korona Invest lähti aiemmin tänä vuonna mukaan vauhdittamaan MV-Jäähdytyksen kasvustrategiaa. Nyt lisävauhtia kasvuun saatiin yritysjärjestelyllä, jossa yhtiöt muodostavat kokonaisuuden, jonka liikevaihto on noin 12 miljoonaa euroa ja mikä työllistää lähes sata alan ammattilista.

TH-Line Oy:n operatiivinen kasvu on osoitus yhtiön kyvystä palvella asiakkaitaan luotettavasti ja laadukkaasti HoReCa-sektorilla. Yhdessä pystymme luomaan asiakkaillemme entistä kattavamman ja täydellisemmän palvelukokonaisuuden sekä kokemuksen.”, kertoo MV-Jäähdytyksen toimitusjohtaja Lasse Virkki.

Päädyimme yhteistyöhön MV-Jäähdytyksen kanssa koska näimme, että yhteiset kasvutavoitteet ja arvomaailma kohtasivat parhaiten heidän kanssaan.” sanoo TH-Linen toimitusjohtaja Juha Eronen.

TH-Line Oy on ammattikeittiölaitteiden korjauksiin ja asennuksiin erikoistunut monimerkkihuolto, joka toimii Pirkanmaalla ja Uudellamaalla. Perheyhtiö TH-Line Oy huoltaa kaikki Suomeen maahantuodut kylmät sekä lämpimät ammattikeittiölaitteet sekä toimii valtuutettuna takuuhuoltona tunnetuimmille laitemerkeille.

MV-Jäähdytys Oy on jäähdytys- ja lämmityslaitteistojen huoltoon ja asennuksiin erikoistunut yhtiö, joka toimii Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.

Korona Invest Oy on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut suomalainen pääomasijoitusrahastojen hallinnointiyhtiö. Korona Fund III Ky on suomalainen kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut pääomasijoitusrahasto. Korona Invest tekee sijoituksia toimialariippumattomasti kasvuhaluisiin ja -kykyisiin yhtiöihin, joiden liikevaihto on 2-20 miljoonaa euroa ja liiketoiminta on kannattavaa.

Lisätietoja:
MV-Jäähdytys Oy toimitusjohtaja Lasse Virkki puh. 0400 580 447, etunimi.sukunimi(a)mv-jaahdytys.fi www.mv-jaahdytys.fi
TH-Line Oy toimitusjohtaja Juha Eronen puh. 0400 72588, etunimi.sukunimi(a)th-line.fi www.th-line.fi

Lue myös

Aiesopimus vai esisopimus – Miksi tällainen tarvitaan?

14.5.2024

Kenen käsiin luotan ystäväni ja elämäntyöni?

24.4.2024

Suomen Kulutusosa ja Airfil yhdistyvät

15.4.2024