PJ Maa Partners toimi neuvonantajana omistusjärjestelyssä, jossa Kari Jääskeläisen omistama yhtiö osti PirkkaClean Oy:n siivousliiketoiminnan. PirkkaClean on tamperelainen B2B-puolen siivouspalveluiden tuottaja, jonka asiakaskunta koostuu taloyhtiöistä sekä yrityksistä. Vahvan markkina-aseman Tampereella saavuttanut PirkkaCleanin siivousliiketoiminta siirtyy nyt uudelle omistajalle. Entinen yrittäjä ja toimitusjohtaja Ilse Lahdenpohja toimii yhtiön mentorina jatkossakin.
”Pitkä matka takana, mutta nyt oli aika antaa yhtiön liiketoiminta uusiin käsiin. Yhtiön liiketoiminta kasvoi nollasta reiluun miljoonaan euroon, joten tyytyväisin mielin voin antaa tämän organisaation ja asiakkuudet uusiin käsiin, Karilla on sama arvomaailma kuin minulla, joten henkilöstö, toiminta ja asiakkaat siirtyvät järjestelyssä hyviin käsiin”, Ilse Lahdenpohja kommentoi.
”Yli vuosi etsintää ja viisi kuukautta vääntöä PirkkaClean yrityskaupan kanssa. Prosessi opetti todella paljon ja yksin en olisi selvinnyt. Haluan kiittää luonnollisesti perhettä ja myyjää Ilse Lahdenpohjaa. Sen lisäksi tukenani on ollut lukematon määrä eri alojen asiantuntijoita, jotka toivat sekä substanssiosaamista, että henkistä sparrausta tiukoilla hetkillä. Haluan kiittää myös PJ Maa Partnersia ja siellä erityisesti Teemu Kumpulaista ja Pekka Tammelaa, jotka vetivät kauppaprosessin ammattitaidolla ja voin suositella heidän palveluitaan lämpimästi”, Kari Jääskeläinen toteaa.
Lisätietoja:
PirkkaClean Oy
toimitusjohtaja Kari Jääskeläinen
puh. +358 40 767 7658, kari.jaaskelainen@pirkkaclean.fi, www.pirkkaclean.fi