PJ Maa Partners toimi neuvonantajana terveydenhuoltoalan järjestelyssä, jossa Suomen Terveysmaailma Oy saa uuden pääomistajan. Timo Laaksosen omistama ja hallinnoima Timo Laaksonen Holding ostaa yhtiöstä osake-enemmistön. Samalla Timo Laaksosesta tulee yhtiön toimitusjohtaja. Suomen Terveysmaailman aikaisempi toimitusjohtaja Esko Heikkinen jatkaa yhtiön palveluksessa sekä yhtiönsä kautta edelleen Suomen Terveysmaailman vähemmistöomistajana.
Suomen Terveysmaailma palvelee yksityisiä ja julkisia terveydenhoitoalan yksiköitä pyrkien jatkuvasti parantamaan ja helpottamaan hoitotyötä yhdessä asiakkaidensa kanssa. Yhtiö on luotettava kotimainen kumppani, jonka asiakaskunta koostuu kotimaisista julkisen ja yksityisen sektorin hoito-, vanhuspalvelu- ja KEVA-yksiköistä. Terveysmaailma on toimittanut tuotteitaan yli 2.500 toimipisteeseen ympäri Suomea.
Timo Laaksosella on pitkä aikaisempi kokemus Tampereen Sähkölaitoksen talousjohtajan tehtävistä. ”Alkoi tuntumaan siltä, että seuraavan askeleen ottaminen vaatii siirtymisen kokonaan uudelle toimialalle. Terveydenhuoltoala on kokonaisuudessaan kasvava pelikenttä ja siellä on hyvät kasvunäkymät. Tuntui oikealta askeleelta hypätä tässä kohtaa yrittäjäksi ja Terveysmaailma vaikuttaa kaikin puolin mielenkiintoiselta yhtiöltä,” kommentoi Laaksonen.
Lisätietoja: www.terveysmaailma.fi