Tilitoimisto TulotAn Oy:n liiketoiminta siirtyy uuteen omistukseen

PJ Maa Oy avusti myyjää järjestelyssä, jossa Aallon Group Oyj hankki TulotAn Oy:n liiketoiminnan.

Tilitoimistopalveluita tuottava Aallon Group Oyj ja tilitoimisto TulotAn Oy ovat solmineet liiketoimintakaupan, jonka seurauksena Lahdessa vuodesta 2018 palvelleen TulotAn Oy:n liiketoiminta siirtyi 3.4.2023 alkaen osaksi Aallon Groupin Etelä-Suomen alueyhtiötä, Aallon Helsinki Oy:tä.

Järjestelyssä Aallon Groupille siirtyy koko TulotAn Oy:n liiketoiminta. TulotAn Oy työllistää kaupantekohetkellä yrittäjä Tuija Heinosen lisäksi kolme ammattilaista, jotka jatkavat nykyisten asiakkaidensa palvelemista osana Aallon Groupia.

  • Yrittäjä Tuija Heinosen luotsaama TulotAn Oy on erinomainen esimerkki sellaisesta kulttuurisesta yhteensopivuudesta, jota yritysjärjestelyissä haemme. Uusi toimipiste Lahden Hennalassa avaa meille uusia mahdollisuuksia paikallisen palvelun tuottamiselle Lahden seuduilla. Haluan toivottaa TulotAn Oy:n asiantuntijat ja asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi Aallon Groupiin, asiakkaidensa palvelemista osana Aallon Groupia, Aallon Group Oyj:n toimitusjohtaja Ari Kelloniemi sanoo.
  • Olen tyytyväinen siitä, miten samankaltaisia ajatuksia jaamme Aallon kanssa yritystoiminnasta ja asiakkaiden palvelusta sekä siitä, miten helposti yhteinen sävel lopulta löytyi. Liittyminen osaksi Aallon kaltaista vahvaa toimijaa auttaa meitä vapauttamaan aikaa hallinnollisesta työstä kaikkein tärkeimpään, eli asiakkaidemme henkilökohtaiseen palvelemiseen, TulotAn Oy:n toimitusjohtaja Tuija Heinonen kertoo.

Lue myös

Onnistunut yrityskaupan integraatio

17.3.2025

Ajankohtaista yrityskaupparintamalla 3.0

28.2.2025

Savonlinnan Lämpöpumppu Oy uuteen omistukseen

17.2.2025

Ota yhteyttä

040 503 9009 (Pekka, HPJ)
044 577 0522 (Teemu, TJ)

yhteydenotto@pjmaa.fi

"*" näyttää pakolliset kentät

Haluan lisätietoa:
Ota yhteyttä