VMP Oyj vahvistaa konserniaan ostamalla Henkilöstötalo Voiman – PJ Maa Myyjien neuvonantajana

VMP Oyj on saanut päätökseen yritysjärjestelyn, jossa VMP-konserni on ostanut Henkilöstötalo Voiman koko osakekannan. PJ Maa Partners Oy toimi Myyjien neuvonantajana järjestelyssä. Nyt hankittu kokonaisuus sisältää Yrityspalvelu Voima Oy:n, Voima Rakentaminen Oy:n ja Työpalvelu Voima Oy:n osakekannat.

VMP Oyj:n toimitusjohtaja Juha Pesola sanoo yrityskaupan olleen strategian mukainen liiketoimi: ”Henkilöstöpalveluala on suuressa murroksessa työntekemisen tapojen muuttuessa jatkuvasti. VMP:n tarkoituksena on vahvistaa kilpailukykyämme ja innovointivalmiutta myös konsolidoimalla markkinaa. Olen innoissani saadessamme Voiman kaltaisen dynaamisen ja modernin toimijan palveluvalikoimaamme vahvistamaan. Voiman avulla olemme entistä vahvempia auttamaan yrityksiä ja työntekijöitä menestymään muuttuvassa työelämässä.”

Digitalisaation ja globalisaation mukanaan tuomat muutokset nähdään Voimassa VMP:n tavoin suurena mahdollisuutena. Voiman toimitusjohtaja Hannele Könnömäki odottaa paljon myös yrityskaupan mukana aukeavilta mahdollisuuksilta. ”Meillä Voimassa muutos nähdään kaiken draiverina. Haluamme kehittää osaamistamme jatkuvasti, jotta pystymme vastaamaan rekrytoinnin yhä monimuotoisempiin haasteisiin. Liittyminen mukaan VMP:n pitkään ja hienoon menestystarinaan on voimalaisille upea avaus kohti ennennäkemättömiä uusia henkilöstöpalveluratkaisuita.”

Henkilöstötalo Voima on perustettu vuonna 2011 ja yhtiössä työskentelee tällä hetkellä 14 henkilöä ja toimipaikat sijaitsevat Tampereella, Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Voiman liikevaihto oli viime vuonna noin 11 miljoonan euroa. Asiakasyrityksiinsä Voima on työllistänyt lähes 3 000 ihmistä. Kokonaisvaltaiseen asiakasyritysten kehittämiseen keskittynyt Voima tarjoaa henkilöstövuokrauksen ohella muun muassa rekrytointipalveluita ja soveltuvuusarviointeja.

VMP Oyj on suomalainen henkilöstöpalveluyritys, joka tarjoaa kokonaisvaltaisen valikoiman henkilöstövuokrauksen, rekrytoinnin ja organisaation kehittämisen sekä itsensätyöllistämisen palveluita. Yhtiön tavoitteena on auttaa yrityksiä ja ihmisiä menestymään muuttuvassa työelämässä.

Lue myös

Aiesopimus vai esisopimus – Miksi tällainen tarvitaan?

14.5.2024

Kenen käsiin luotan ystäväni ja elämäntyöni?

24.4.2024

Suomen Kulutusosa ja Airfil yhdistyvät

15.4.2024