Kohti yrityskauneuskilpailun voittoa – hallitus, joka tekee enemmän kuin siltä odotetaan?

Kasvuyritysten hallituksissa puhutaan paljon rahoituksesta ja myynnistä, usein strategiasta ja välillä johtamisesta. Mutta harvemmin kuulee kysyttävän: miten hallitus voisi systemaattisesti kasvattaa yrityksen houkuttelevuutta – ei vain sijoittajille tai ostajille, vaan myös asiakkaille, työntekijöille ja kumppaneille.

Toisin sanoen: miten voitetaan yrityskauneuskilpailu?

No mutta, miksi pitäisi edes voittaa? No siksi, että kauneuskilpailun voittajayrityksellä on paremmat mahdollisuudet saada rahoitusta, päätyä kiinnostavaksi yritysjärjestelyissä, napata uusia asiakkuuksia ja houkutella hyviä yksilöitä mukaan rakentamaan seuraavaa kasvuloikkaa.

Yksinkertaistetaan: kun pitää huolta kokonaisuudesta yksityiskohtia unohtamatta, homma pysyy kasassa.

Kun kulkee, kulkee.

Hallituksen rooli – paljon enemmän kuin kumileimasin

Hallituksen paikka OHJ-mallissa (Omistaja – Hallitus – Johto) ei ole toimia koristeena tai kumileimasimena, vaan ruorissa ohjaamassa kulkua. Hallitus voi ja sen pitää varmistaa yrityksen vetovoima, jopa ennen kuin sitä mitataan.

Unohdetaanpa siis hetkeksi pöytäkirjat ja pykälät – keskitytään lisäarvoon.

Hallituksen aito merkitys löytyy, kun se tekee kolme asiaa kunnolla:

1. Strateginen selkeys ja fokus

Suunta, suunta, suunta. Ja sitten vielä kerran suunta. Hyvä hallitus auttaa pitämään yrityksen tiellä, vaikka välillä tulisi eksyttyä huoltoasemalle hakemaan munkkikahvit. Kirkas strategia toimii koko porukan kompassina – asiakkaalle, työntekijälle ja rahoittajalle. Se erottuu ja houkuttelee.

Ilman suuntaa ei mikään matka etene, vaikka kuinka juoksisi. Strategia on suunnistajan kartta – ilman sitä eksyy helposti metsään.

2. Taloudellinen läpinäkyvyys ja ennustettavuus

Luottamus rakentuu avoimuudelle – ja tarkkuudelle. Hallituksen tehtävänä on varmistaa, että talous ja siihen liittyvä data on kunnossa, realistista ja rehellistä. Kun numeroihin suunnataan kirkas valo, houkuttelevuus kasvaa. Sijoittaja tai ostaja ei pelkää pimeää, mutta epäselvyyksiä kyllä.

”Rahat riittää ja suunta tiedetään” – kova viesti pitchissä tai myyntitilanteessa.

3. Hallituksen kokoonpano ja osaaminen

Osaava ja monipuolinen hallitus on kuin hyvä juoksupari vuorilla – toinen vetää ylös, toinen tuo alas. Selkänoja silloin, kun vauhti kiihtyy ja turvavyö, kun tulee tiukka mutka. Parhaimmillaan hallitus avaa ovia, luo uskottavuutta ja tekee kasvusta hallittua – ei hallitsematonta.

Hyvä hallitus kehittyy tilanteen mukana. Liikkuva hallitus ei sammaloidu.

Kuka tämän muutoksen sitten käynnistää?

Yrittäjä. Hallituksen jäsen. Omistaja. Sinä. (Minä.)

Aloita kysymällä:

  • Onko meillä yhteinen suunta?
  • Onko taloutemme ymmärrettävää ja läpinäkyvää?
  • Onko hallituksemme oikea tähän vaiheeseen?

Jos vastaus on ”ehkä” edes yhteen kysymyksistä, on oikea hetki tarttua toimeen.

Yrittäminen ei ole sprintti, vaan ultramatka. Hallitus on huoltopiste – siellä tankataan, tsempataan ja tarkennetaan reitti.

Kohti voittoa – tai ainakin kohti kirkkaampaa tekemistä

Yrityskauneuskilpailun voitto ei ole itsetarkoitus, mutta hyvä suunnitelma ja uskottava toteutus saavat ihmeitä aikaan. Kasvu, kannattavuus ja kulttuuri voivat elää samassa paketissa.

Päivän kysymys ei ole ”Onko teidän hallituksenne hyvä?”, vaan
Onko se paras mahdollinen juuri nyt, juuri teille – ja vielä huomenna?”.

Jos ei ole, laita toimeksi!

Ilkka Kaikuvuo

Kirjoittaja toimii PJ Maalla Senior Advisorina, työskentelee hallitusammattilaisena ja kasvuyrittäjien sparraajana. Ilkka on kiinnostunut käytännöllisestä, numerokeskeisestä strategiasta ja uskoo pääsevänsä töpöjaloillaankin perille niin yritys- kuin liikunta-asioissa.

Lue myös

Suunnattomasta sukupuolesta ylimmässä johdossa

25.3.2025

Onnistunut yrityskaupan integraatio

17.3.2025

Ajankohtaista yrityskaupparintamalla 3.0

28.2.2025

Ota yhteyttä

040 503 9009 (Pekka, HPJ)
044 577 0522 (Teemu, TJ)

yhteydenotto@pjmaa.fi

"*" näyttää pakolliset kentät

Haluan lisätietoa:
Ota yhteyttä